Vanhempien ero

Joskus vanhemmat eivät löydä muuta ratkaisua ongelmilleen kuin eroamisen. Kun vanhemmat eroavat on se yleensä vaikeaa vanhemmille ja lapsille. Vanhemmilla pyörii eron hetkellä varmasti monen laisia tunteita mielessään esimerkiksi: vihaa, surua, katkeruutta, hämmennystä, häpeää, toisinaan myös suunnatonta helpotusta. Eron hetkellä vanhempien täytyy hoitaa myös monia käytännönjärjestelyjä kuten asumisratkaisut, huoltajuusasiat ja elatusapuasiat. 

Vanhempien ero lasten näkökulmasta

Aina kun vanhemmat eroavat se vaikuttaa lapsiin. Lapsen ikä, temperamentti ja perheen aiempi tilanne vaikuttavat siihen kuinka lapsi eroon reagoi. Jos ero tulee lapselle täytenä yllätyksenä voi reaktio olla hyvinkin voimakas. Pieni lapsi ei osaa pukea eron aiheuttamia tunteitaan sanoiksi joten hän ilmaisee tunteitaan eri tavoilla. Pieni lapsi saattaa esimerkiksi kiukutella, olla itkuinen, saada raivokohtauksia tai saada erilaisia kipuja esimerkiksi vatsa- ja pääkivut.

Kouluikäiset lapset kokevat eron hetkellä erilaisia tunteita esimerkiksi kokea tulevansa hylätyksi, pelko joutua eroon molemmista vanhemmistaan, ajatella etteivät vanhemmat jaksa enää huolehtia hänestä. Kouluikäinen on usein uskollinen kummallekin vanhemmalle ja häntä hämmentää, jos hänet yritetään saada esimerkiksi lahjomalla toisen vanhemman puolelle.

Teini-ikäiselle vanhempien ero saattaa aiheuttaa häpeää. Teini-iässä lapsi ei enää ole niin sidottu kotiin joten hän voi paeta kotona olevia vaikeuksia ystäviensä luokse tai harrastuksiin. Teini-ikäinen saattaa eron vuoksi manipuloida vanhempiaan ja saada heidät tekemään niin kuin hän itse haluaa. Hän saattaa myös syyllistää sitä vanhempaa jonka kokee olevan syyllinen eroamiseen. Teini-ikäinen saattaa myös kääntyä sitä vanhempaa vastaan jonka kokee olevan vastuussa eroamisesta.

Eron hetkellä

Eron hetkellä vanhempien on tärkeää havaita lapsen tunteita. Lapsella tulee olla oikeus ilmaista pahaa oloaan. Vanhemman tulee tukea erityisesti pientä lasta tunteiden ilmaisemisessa. Eron keskellä kaikista tärkeintä on osoittaa lapselle että erosta huolimatta kumpikin vanhempi rakastaa lasta yhtä paljoin kuin ennen eroakin.

Julkaistu: 12.2.2017

Lähde: mll.fi

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita