Pienestä ikäerosta iloa myös aikuisena
Sari on 44-vuotias kahdeksan lapsen äiti. Sarin Tyttäret ovat 26-, 24-, 22-, 20- ja 3-vuotiaiata. Pojat ovat iältään 25-, 18- ja 2-vuotiaita. Tämän artikkelin keskiössä ovat kuitenkin Sarin tytär 26-vuotta ja poika 25-vuotta heidän pienen ikäeronsa vuoksi.
"Mies ei ehkä niin innostunut"
Kun Sarilta kysytään oliko pieni ikäero suunnilteltu vastaa hän myöntävästi. Hänen mukaansa lapset saivat tulle pienellä ikäerolla. Sen sijaan Sarin mies ei ollut niin innostunut pienestä ikäerosta.
Sarin mukaan toinen raskaus oli ensimmäistä helpompi. Ensimmäisessä raskaudessa hän kärsi aamupahoinvoinnista ja oksentelusta. Toisessa raskaudessa näitä ongelmia ei ollut. Sari kävi toisen raskauden aikana myös töissä ja mies hoiti esikoista kotona. Lasten isä oli kotona esikoisen kanssa siihen asti kunnes Sari jäi toiselle äitiyslomalleen. Sarille ei omien sanojensa mukaan ollut ongelma olla raskaana ja hoitaa pientä lasta.
Pienen ikäeron hyvät ja huonot puolet
Pienen ikäeron ehdottomaksi hyödyksi Sari lukee sen että lapsista on seuraa toisilleen. Leikit ja mielenkiinnon kohteet osuvat lapsilla hyvin yksiin. Sen sijaan jos ikäero on isompi on vaikeampi löytää yhteistä tekemistä ja mielenkiinnon kohteita. Sari ei oikeastaan löydä huonoja puolia pienessä ikäerossa, mutta hänen mukaansa tämäkin asia on paljon kiinni ihmisestä ja siitä miten asiat kokee. Pienellä ikäerolla on Sarin mielestä positiivinen vaikutus lasten väliselle sisarussuhteelle.

Kuvituskuva
Oliko rankkaa kun talossa oli useampi teini samaan aikaan?
Sarin mukaan teinien määrä ei ole ratkaiseva tekijä vaan se millainen teini on. Elämä voi olla jo yhden teinin kanssa rankkaa, jos lapselle tulee vaikea teini-ikä. Sarin mukaan hänen lapsistaan kaikki jotka ovat teini-iän selättäneet ovat olleet hyvin erilaisia. Sari on sitä mieltä että hänen aikuisista lapsistaan on varmasti ollut paljon tukea toisilleen teini-iässä. Hän uskoo lasten keskustelleen keskenään sellaisista aiheista joista ei ehkä halua äidin kanssa keskustella. Vaikka ihan kaikkea ei ehkä ole haluttu vanhemmille jakaa on Sarin mukaan heillä aina ollut lasten kanssa avoimet välit ja asioista on voitu puhua suoraan.
Nykyhetki
Nykyisin Sarin lapsilla on jo omiakin lapsia. Sisarusten välit ovat edelleen hyvät. Sarin lapset ovat kummeja toistensa lapsille ja yhteydenpito on tiivistä. Sari ei lähde jakamaan vinkkejä heille jotka suunnittelevat tai odottavat lapsia pienellä ikäerolla. Hänen mukaansa lasten hankinta on jokaisen oma asia.
Teksti julkaistu Mammalandiassa ensimmäisen kerran 19.3.2016