Neljän viikon lounaslistat

Alla kolme erilaista neljän viikon lounaslistaa. Kahden eri bloggaajan luomat listat ja lisäksi Mammalandian lista.

Askeleita-blogin lounaslista:

Tälle listalle päätyneet ruuat ovat helppoja ja suhteellisen nopeita valmistaa, esimerkiksi kiusaukset ja makaronilaatikon voi lykätä uuniin ulkoilun ajaksi. Tärkeä kriteeri oli myös "taaperoystävällisyys", eli ruokia on helppo syödä, vaikkei lusikan tai haarukan käyttö olisikaan vielä aivan hallinnassa. Tästä syystä listalta ei löydy vielä keittoja, mutta voi olla, että kesää kohti mentäessä otan sinne jonkin peruskeiton mukaan. Muutenkin listaa voisi välillä muokkailla tai uudistaa vaihtelun vuoksi. Kaikki reseptit valmistuvat ilman lisättyä suolaa, ja moni niistä on peräisin Simppeli Sormiruokakeittiö -sivustolta. Periaatteena ruokaviikon suunnittelussa oli, että joka viikolta löytyisi liha-, kana- ja kalaruoka. Keskiviikot päätin puolestaan pyhittää kasviskeskiviikoiksi. Olen vasta nyt innostunut kasviskokkailusta ja ilokseni saanut huomata, että ne maistuvat taaperollekin mainiosti. Tähän mennessä olen kokkailut kasvisruokaa lähinnä linsseistä, mutta seuraavaksi tekisi mieli kokeilla jotain paljon pinnalla olleista uutuuksista, kuten härkäpapuja tai nyhtökauraa. Erityisen ylpeä olen ollut itse tehdyistä pinaattiletuista, jotka olivat superhyviä!

Perhepäivähoitajan työhön kuuluu olennaisesti ruuanlaitto, mutta aivan joka päivä minun ei sentään tarvitse valmistaa koko ateriaa alusta loppuun, sillä isoista satseista kertyy koko ajan jämäpurkillisia myös pakkaseen. Esimerkiksi liha- ja kanapötköjä on yleensä pakkasessa valmiina. Lähes jokaiselle ruokaviikolle kuuluu myös yksi isompi uuniruoka, jota syödään kahtena päivänä lisukkeita vaihdellen. Joka ruuan kyljessä tarjolla on aina joko tuoreita tai kypsennettyjä kasviksia − ne vaihtelevat ihan fiiliksen ja jääkaapin tarjonnan mukaan. Pyrin pitämään kiinni periaatteesta, että lounaan valmistaminen kuuluu työaikaani, enkä esimerkiksi kokkaile seuraavan päivän ateriaa edellisenä iltana valmiiksi. Ainut poikkeus tähän ovat pinaattiletut, joiden paistamiseen menee niin kauan, että teen sen mieluummin edellispäivänä.

Terhi / Askeleita- blogi

MoMo-blogin lounaslista

Huomaatte ehkä, että lista on melkoisen kasvisruokapainotteinen (punaisella olevat ovat muuten linkkejä ohjeeseen). Ollaan pyritty syömään pääasiassa kasvisruokaa ja enemmän kalaa. Kanaa sekä kalkkunaa syödään myös ja esimerkiksi tuo listan makaronilaatikko tehdään kalkkunanjauhelihasta (heitän joukkoon myös kesäkurpitsaa ja porkkanaa raasteena sekä tietenkin koskenlaskijaa - nam). Nakkikastikkeeseenkin me laitetaan kalkkunanakkeja. 

Tämän listan tein täysin tutkimatta omia työvuorojani, joten se voi muokkautua matkan varrella melkoisesti. Pääasiassa kaikki ruoat ovat sellaisia, ettei niiden tekemiseen tarvita kummallisuuksia - lukuunottamatta ehkä nyhtökanaa, joka vaatii jonkin verran aikaa valmistuakseen ja hampurilaissämpylöitä, jotka myös vaativat hieman aikaa. Mahdollisuuksien mukaan saatan valmistella ruokia jo edellisenä päivänä, mikä helpottaa varsinkin yövuorojen aikaan ruoanlaittoa. Pyrin mitoittamaan annokset aina niin, että ruoka syödään loppuun samana päivänä. Työharjoittelun aikana isämies on ottanut evääksi edellispäivän ruokaa, mutta koulussa hän syö lounaan. Tytöt syövät myös lounaan päiväkodissa ja itse syön vain kerran päivässä. Ylijäämäruokia, jos sellaisia tulee, pakastan ja niitä tytöt syövät lounaaksi viikonloppuisin tai esimerkiksi sairaspäivinä. Viikonloppuisin syödään usein ainakin toisena päivänä ulkona ja isämies myös kokkailee, joten jätin listasta viikonloput kokonaan pois.

Anne-Mari / MoMo- blogi

Mammalandian lounaslista

Mammalandian lounaslistan jokaisen viikon perustana toimii seuraavanlaiset peruspilarit:

-Yksi keitto
-Yksi kasvisruoka
-Yksi kalaruoka
Listalle on pyritty ottamaan mahdollisimman tavallisia peruskotiruokia joiden valmistaminen on suhteellisen nopeaa ja helppoa. 

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita