Homojen hommaa!:
Rakkaus kuuluu kaikille.
Tämä päivä jääköön historiaan. Monet kutsuvat sitä rakkauden päiväksi, koska tasa-arvoinen avioliittolaki astui voimaan. Kampanjan aikaan elin vielä itse heterona sinkkuäitinä. Silti koin empaattisena ihmisenä asian tärkeäksi ja halusin osallistua mielenilmaisuun, kansalaisaloitteen edettyä eduskunnassa lakialoitteeksi ja lopulta äänestykseen asti. Se oli huikea päivä, minkä varmasti muistan lopun elämääni. Hassua tosiaan, etten aavistanutkaan kuinka tulisin juhlistamaan sitä oman sateenkaariperheeni kanssa, tänään 1.3.2017.
Ostimme juhlan kunniaksi kaupasta herkkuja ja koko perheelle sopivaa kuohujuomaa. Tytöiltä kyselin jo aamusta, että tietävätkö mikä päivä tänään on. Eivät muistaneet ja, kun kerroin, niin heidän oli vaikea käsittää koko juttua. "Siis saatte nyt mennä naimisiin? Mut miksette saaneet jo aiemmin?" No niinpä. Kerroin illalla lisää aiheesta ja merkittävästä äänestyspäivästä. Yllätyin, ettei koulussa oltu puhuttu lakimuutoksesta mitään. Yleensä siellä on hyvin keskusteleva ilmapiiri ja opettajat sanoittavat ajankohtaisia uutisia oppilaille.
Menneestä siirryttiin sujuvasti tulevaan. Pohdimme juhlakattauksen ääressä, millaiset häät Hymylle ja mulle tulisi. Tytöt miettivät, että kuka sitten saattaisi meidät alttarille ja saavathan he olla morsiusneitoja.
28.11.2014
Heti junassa huomasin, että mielenilmaus oli saanut rintamerkeistä, banderolleista yms. rekvisiitasta päätellen ihmisiä liikkeelle pidemmältäkin. Osa näytti hirmu nuorilta ja muistan tajunneeni, että asenteet olivat muuttuneet aika lyhyessä ajassa jo huimasti. Omina teinivuosinani en muista olleen lähipiiristäni ketään, joka olisi ollut julkisesti homoseksuaali. Toki näitä "kännissä ja läpällä" tyttöjen välisiä pussailuja näki, mutta siinä se. Itse sain muutaman kysyvän katseen, kun ihmettelin 15-vuotiaana, omien kaverieni keskuudessa, ääneen: "Miksi se on kaunista, kun naiset suutelee, mutta miehet on ällöjä?" En vielä silloin tajunnut sisäisen bi-henkilön vihjailevan olemassaolostaan. Luulin kaikkien heteroiden ajattelevan niin!
Pakko muuten huomauttaa, että telkkarista myöhemmin tullut Queer as Folk (suom.Älä kerro äidille) sarja sai minut pääsemään yli turhista puistatuksista miesten välisestä rakkaudesta. Loistava sarja, etsikää käsiin ja katsokaa!
Äänestyspäivä oli marraskuisen harmaa, vettä taisi sataa jonkun verran. Muistan ne sateenkaaren väriset sateenvarjot. Värikäs ihmislauma valui Rautatieasemalta kohti Sanomataloa. Kaikki olivat iloisia ja halailivat toisiaan. Minua hieman jännitti, koska en ollut aiemmin osallistunut mihinkään vastaaviin tilaisuuksiin. Pelkäsin "Aito avioliitto" tyylisiä (olikohan sitä edes vielä silloin olemassa?) kannanottajia, olihan Pride-kulkueeseenkin kohdistunut joskus väkivaltaa. Onneksi sain hyvän ystävän seuraksi, sillä hänkin koki asian todella tärkeäksi, vaikka on tänäkin päivänä umpihetero. Juttelimme matkalla aiheesta ja sanoin ajatelleeni aina rakastuvani ihmiseen, en sukupuoleen. Silti keskityin pelkästään miehiin, niin baareissa kuin nettitreffi-sivustoillakin. Lähinnä ajattelin olevani niin tasa-arvoinen, että en voisi vedota väärään sukupuoleen, jos kaikki muuten kolahtaisi.
Nähdessämme Kansalaistorin väkimäärän repesimme ilosta. Tahdon-kampanja oli yhdistänyt tuhansia ihmisiä näyttämään tukensa sinä päivänä ja ainakin minä uskon, että sillä oli suuri merkitys lopulliseen äänestystulokseen. Tapahtumassa oli joitain puhujia juontajan lisäksi ja ainakin Krista Siegfrieds esiintyi laulamalla Marry me-kappaleen. Tilaisuudessa oli yhteislaulua, lauloimme mm. Jari Sillanpään-Romanssin.
Tunnelma oli koskettava ja huipentui lopulta siihen, kun juontaja seurasi äänestystulosta reaaliaikaisesti ja yritti saada äänensä kuuluviin jännityksestä pauhaavan yleisön läpi. Hetken odotus tuntui pitkältä ja ensin epäuskoiset katseet etsivät vahvistusta muiden reaktioista. Kuulimmeko oikein, menikö se läpi? MENI, se meni! Alkoi huuto onnesta. Halailua, itkuakin riitti silkasta ilosta ja helpotuksesta. Tässä maassa hallitsee pohjimmiltaan tasa-arvo. Kaikilla pareilla on sama oikeus mennä naimisiin ja adoptoida, suuntautumisesta huolimatta.
Omakin fiilis oli mieletön, olin niin onnellinen muiden puolesta ja hymyillen ajattelin jo tulevia lastenlapsiani, joille saan kertoa menneestä ajasta, kun homoilla ei ollut samoja oikeuksia ja kuinka mummokin oli mukana tänä merkittävänä päivänä. Myöhempien arvioiden mukaan paikalla oli noin 6000 ihmistä.
Kippis!